SÄÄNNÖT

I YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Yhdistyksen nimi on Alvar Aalto -seura ry. Seura on perustettu 24.10.1966 Alvar Aalto -museoseurana. Seuran kotipaikka on Jyväskylän kaupunki.


II TARKOITUS

Alvar Aalto -seura ry toimii valtakunnallisena yhdistyksenä. Sen ensisijaisena tarkoituksena on Alvar Aallon arkkitehtuuriperinteen vaaliminen ja tunnetuksi tekeminen. Tämän ohella yhdistyksen tarkoituksena on innostaa jäseniään ja muitakin toimimaan yhdistyksen päämäärien hyväksi, järjestää arkkitehtuuria ja kuvataidetta koskevaa valistustoimintaa, edistää arkkitehtuurin ja kuvataiteen tutkimusta ja tukea taideopetusta.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaa lahjoituksia ja testamentteja, omistaa kiinteistöjä, irtainta omaisuutta ja osakkeita, järjestää keräyksiä, arpajaisia ja juhlia asianomaisen luvan saatuaan, järjestää jäsenilleen arkkitehtuuriin liittyviä matkoja sekä harjoittaa taidealan julkaisujen myyntiä ja pienimuotoista taidealaan liittyvien esineiden myyntiä.


III JÄSENET

Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi hallitus voi hyväksyä yksityisiä henkilöitä ja oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen sääntöjä ja hallituksen päätöksiä sekä suorittamaan vuotuisen jäsenmaksun hallituksen määräämänä aikana.

Kannatusjäseniksi voi yhdistyksen hallitus ottaa yksityisiä henkilöitä tai oikeuskelpoisia yhteisöjä, jotka suorittavat vuotuisen tai kertakaikkisen kannatusjäsenmaksun.

Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseniksi yhdistys voi kutsua jäseniä, jotka ovat erityisen huomattavasti edistäneet yhdistyksen toimintaa. Päätös kunniapuheenjohtajaksi ja kunniajäseniksi kutsumisesta tehdään yhdistyksen kokouksessa. Kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenillä ei ole jäsenmaksuvelvollisuuksia.

Päästäkseen osalliseksi yhdistyksen jäsenilleen tarjoamista eduista jäsenen on huolehdittava jäsenyyteen liittyvien maksujen määräaikaisesta suorittamisesta.

Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Eroilmoituksen voi tehdä myös yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten. Eroaminen tulee voimaan välittömästi. Eroaminen ei vapauta jäsentä suorittamasta erääntyneitä jäsenmaksuja.
Yhdistyksen hallitus voi katsoa jäsenen eronneeksi, jos tämä on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta edelliseltä kalenterikauden mittaiselta toimintakaudelta.

Lisäksi hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei enää täytä näissä säännöissä määrättyjä edellytyksiä, toimii näiden sääntöjen tai yhdistyksen päätösten vastaisesti tai menettelyllään huomattavasti vahingoittaa yhdistystä. Päätös erottamisesta voidaan tehdä joko määräajaksi tai ainaiseksi. Päätös tulee voimaan heti ja sen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon viisi (5) päivää sen jälkeen, kun päätös on lähetetty jäsenelle kirjatussa kirjeessä.


IV LIITTYMIS- JA JÄSENMAKSUT

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kummallekin jäsenryhmälle päättää vuosikokous. Määrätyt maksut on suoritettava ennen tilikauden loppua. Yhdistyksen hallitus päättää jäseniltä kerättävien toimintamaksujen suuruuden toimintakausittain. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet eivät suorita jäsenmaksuja.


V YHDISTYKSEN KOKOUKSET

Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain maaliskuun loppuun mennessä yhdistyksen hallituksen määräämässä paikassa ja aikana.

Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. Kokouksen järjestäytyminen: valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat,
  2. Todetaan edustettuna olevat yhdistyksen jäsenet sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
  3. Esitetään yhdistyksen toimintakertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajien niistä antama lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta,
  4. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille,
  5. Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet sekä kannatusmaksujen suuruudet,
  6. Vahvistetaan hallituksen seuraavaa toimintakautta varten laatima toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio,
  7. Valitaan hallituksen puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi joka kolmas vuosi,
  8. Valitaan toiminnantarkastaja ja hänelle varahenkilö kuluvan toimintakauden hallintoa ja tilejä tarkastamaan,
  9. Valitaan tarpeellisiksi katsottavat toimikunnat hoitamaan yhdistyksen toimintaan kuuluvia erityistehtäviä,
  10. Käsitellään muut hallituksen tai jäsenten esittämät kokouskutsussa ilmoitetut asiat.

Yhdistys kokoontuu, paitsi vuosikokoukseensa, myös milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetusta jäsenistöstä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii erityisesti ilmoitettua asiaa varten.
Yhdistyksen kokous kutsutaan koolle vähintään neljätoista (14) päivää ennen kokousta hallituksen määräämässä sanomalehdessä julkaistavalla ilmoituksella tai jäsenille postitse osoitetulla kirjeellä tai sähköpostilla niille jäsenille, jotka ovat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa hallitukselle.

Muista asioista hallitus ilmoittaa jäsenilleen parhaaksi katsomallaan tavalla.

Ylimääräisessä kokouksessa käsitellään ainoastaan ne asiat, joita varten kokous on kutsuttu koolle.

Asioista, joita jäsenet haluavat vuosikokouksessa tai ylimääräisessä kokouksessa käsiteltäviksi, on tehtävä yhdistyksen hallitukselle kirjallinen esitys viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kokousta.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä yksi ääni.


VI YHDISTYKSEN ASIOIDEN HOITAMINEN

Yhdistyksen asioita hoitaa ja sitä edustaa vuosikokouksessa valittu hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, kaksi (2) varapuheenjohtajaa ja yhdeksän (9) jäsentä.

Puheenjohtajan, varapuheenjohtajien ja hallituksen jäsenten toimikausi on 3 vuotta ja yhtäjaksoisesti korkeintaan kolme kautta.

Hallituksen jäsenen luopuessa jäsenyydestä kesken toimikauden, yhdistyksen kokous valitsee seuraajan jäljellä olevaksi kaudeksi.

Hallitus valitsee yhdistykselle sihteerin, rahastonhoitajan ja tarvittaessa tiedottajan, jotka voidaan valita myös hallituksen ulkopuolelta.

Hallitus on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään neljä (4) jäsentä on saapuvilla ja kaikille on toimitettu kutsu kirjallisesti, suullisesti tai sähköpostitse vähintään viisi (5) päivää aikaisemmin.

Hallituksen velvollisuutena on mm:

  • edistää yhdistyksen ja sen jäsenten sääntöjenmukaista toimintaa,
  • pitää jäsenluetteloa,
  • sääntöjen mukaisesti hoitaa yhdistyksen yhteisiä asioita ja taloutta,
  • vastata yhdistyksen varojen hoidosta,
  • laatia ja vuosikokoukselle esittää yhdistyksen toiminta- ja tilikertomus,
  • toimittaa tarpeelliset tiedot jäsenille,
  • hyväksyä yhdistykseen hakevat uudet jäsenet, kunniajäseniä ja kunniapuheenjohtajaa lukuun ottamatta,
  • päättää ansiomerkkien ja huomionosoitusten anomisesta ja jakamisesta,
  • kutsua koolle yhdistyksen kokoukset, esittää asiat yhdistykselle ja
  • ryhtyä kaikkiin toimenpiteisiin, joita yhdistyksen etu vaatii.

Yhdistyksen hallituksen kutsuu koolle sen puheenjohtaja tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja.

10§

Yhdistyksen hallituksen on jätettävä tilit toiminnantarkastajalle hyvissä ajoin ennen vuosikokousta.
Toiminnantarkastajien on tarkastettava yhdistyksen tilit ja esitettävä niistä hallitukselle kirjallinen lausunto vähintään kaksi (2) viikkoa ennen vuosikokousta.

11§

Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on kalenterivuosi.

12§

Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi heistä yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

Yhdistyksen tekemät päätökset astuvat voimaan heti, ellei niitä tehtäessä ole siitä toisin määrätty eikä yhdistyslaki toisin määrää.

13§

Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.


VII MUITA MÄÄRÄYKSIÄ

14§

Yhdistyksen sääntöjen muuttamisesta on päätettävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kahden kolmanneksen (2/3) äänten enemmistöllä luettuna äänestyksessä annetuista äänistä.

15§

Yhdistyksen purkamisesta on päätettävä kahdessa, vähintään kahden (2) kuukauden väliajoin pidettävässä yhdistyksen kokouksessa kolmen neljänneksen (3/4) äänten enemmistöllä luettuna äänestyksessä annetuista äänistä.

16§

Jos yhdistys purkautuu, käytetään sen varat yhdistyksen tarkoitusperiä lähellä oleviin tarkoituksiin sen mukaan kuin jälkimmäinen yhdistyksen purkautumisesta päättävä kokous päättää.

17§

Muutoin yhdistyksen toiminnassa noudatetaan voimassa olevan yhdistyslain säännöksiä.